Opiskelijan hyvinvoinnin huomioiminen koulupäivän aikana

Kirjoittaja: Jouko Ignatius, Riveria

YT-neuvottelujen tuoma epävarmuus näkyy myös opiskelijoiden arjessa
Elämme haasteellisia aikoja yhteiskunnassa ja sitä kautta koulumaailmassa. Politiikka on ollut poukkoilevaa ja ennakoitavuus on siten todella vaikeaa. Tämä toki näkyy koulujen henkilökunnan hyvinvoinnissa ja sitä kautta myös opiskelijoiden arjessa. Koulujen henkilökunta on ollut vuosia jatkuvien YT-neuvottelujen pyörteessä, mikä on luonut epävarmuutta.

Uuden hallituksen myötä on pientä valoa näkyvissä tunnelin päässä, kun lupauksia on annettu opiskelijan ohjauksen ja pitempi kestoisten opiskelupäivien mahdollistamisesta taloudellisesti. Suomen opetusministeri Li Andersson on ollut vakuuttava ja hyvin perehtynyt ammatillisen koulutuksen tilanteeseen, minkä positiivisena huomiona olen laittanut merkille.

Kukaan ei saa jäädä yksin ja tulla kiusatuksi
Aika ajoin on sattunut opiskelijoiden henkisestä pahoinvoinnista johtuvia vakavia tapahtumia Suomen kouluissa. Syyksi usein paljastuu opiskelemassa olevan henkilön yksin jäämisestä, syrjäytymisestä ja kiusaamisesta johtuva radikalisoituminen.

Kukaan ei saa jäädä yksin ja tulla kiusatuksi, yhteiskunnan toimijat eivät voi ummistaa silmiään tämän vaikean asian edessä. Tämä vaarantaa kansalaisten yhteiskuntarauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Laki jo edellyttää, että opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja oikeus käydä koulua niin, että hän ei joudu väkivallan, kiusaamisen eikä häirinnän kohteeksi. (perustuslaki 29§ ja 48 d §, ammatillisesta koulutuksesta annettu laki 28 §).

Välittämisen ilmapiiri
Olen lukenut Retu-hankkeen Eduunin sivustolta Karelia-ammattikorkeakoulun hyvistä käytännöistä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi, VIP-toiminnasta. Olen toki kuullut myös toimijoiden esittelyä tästä toiminnasta paikan päällä. Olen ollut siitä hyvin vaikuttunut. Nyt olenkin suunnitellut, josko sama käytäntö voitaisiin juurruttaa myös Riverian käytännön arkeen. VIP-hyvinvointituutoreiksi valittujen opiskelijoiden säännölliset koulutukset ja heidän tekemä opiskeluryhmänsä hyvinvoinnin tarkkailu, sekä tiedottaminen toisivat varmasti välittämisen kulttuuria aloille.

Tämä olisi juuri sitä käytännön toimintaa, mikä suoraan vaikuttaisi kaikkien toimijoiden hyvinvointia edistävästi. VIP-opiskelijoilla tämä toiminta sopisi suoraan yhteiskunta- ja työelämäosaamisen sisältöihin kuuluvaan työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen, valinnaiset osaamistavoitteet osioon. Arvioinnin kohde olisi ”edistää oppilaitosyhteistyön ja opiskelijoiden hyvinvointia ja osallisuutta”.

Lisätietoa Karelia-ammattikorkeakoulun VIP-toiminnasta: https://www.karelia.fi/vasu/2016/09/28/viptoiminta/

Jouko Ignatius
Erityisopettaja
Ohjaustoiminnan kehittäjä
Riveria Oppilaitospalvelut, Joensuu


Artikkelikuva: unsplash.com