Teksti ja kuva: Mika Launikari, Laurea-ammattikorkeakoulu
’Kuka minä olen?’ tai ’Mikä minusta tulee?’ ovat kysymyksiä, jotka askarruttavat useimpia meistä aika ajoin. Tällaiset pohdiskelut kuuluvat olennaisesti ihmisen kasvuun ja kehittymiseen. Samoin ne liittyvät ihmisen identiteettiin ja itsensä ymmärtämiseen sekä sen hahmottamiseen, mistä me tulemme ja minne me olemme menossa. Käsitykset itsestä vaikuttavat siihen, miten ajattelemme, käyttäydymme ja toimimme elämässämme. Hyvä itsetuntemus ja sen varaan rakentuva identiteettikokemus edistävät yleistä hyvinvointiamme ja helpottavat meille tärkeissä ihmissuhteissa onnistumista.
Identiteettimme ei ole luonteeltaan jotakin ikuisesti pysyvää ja kiveen hakattua, vaan pikemminkin alati muuntuvaa ja uusiutuvaa. Se kehittyy ja hioutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Identiteetti voidaan nähdä läpi elämän kulkevana prosessimaisena jatkumona, jossa itsetuntemuksemme syvenee ja monipuolistuu elämänkokemuksen karttuessa. Nuorempana mahdollisesti koettu epävarmuus omasta itsestä poistuu ja tilalle alkaa vuosien myötä kasvaa sisäinen ymmärrys siitä, kuka juuri minä olen ja mitkä asiat ovat minulle merkityksellisiä. Oma maailmankuva ja siihen kytkeytyvät arvot, ihanteet, uskomukset ja asenteet kirkastuvat ja kiteytyvät usein vasta aikuisemmalla iällä.
Identiteetti muodostuu ihmisen henkilökohtaisesta ja sosiaalisesta puolesta. Henkilökohtaista meissä on juuri se, mikä tekee meistä ainutkertaisen ja erottaa meidät muista ihmisistä. Identiteetin sosiaalinen puoli näkyy siinä, mihin ryhmiin me kuulumme, esim. perhe ja suku, koulukaverit, työpaikan kollegat, harrastukset, uskonto, politiikka, etnisyys, äidinkieli, kansalaisuus, ikä, sukupuoli. Osa ryhmäsidoksistamme on vahvempia ja osa löyhempiä, ja osin erilaiset ryhmäidentifikaatiomme menevät keskenään limittäin ja lomittain, sisäkkäin ja päällekkäin. Kaikki ne yksittäin ja yhdessä määrittävät meitä sekä kertovat meistä jotain olennaista muille ihmisille.
Se, mihin ryhmiin kuulumme ja samastumme, vaikuttaa siihen, millaisena itsemme näemme ja koemme. Joskus tosin voi olla syytä kriittisesti tarkastella ja arvioida sitä, millainen tietyn ryhmän vaikutus on meihin ja identiteettiimme – onko se hyvä vai haitallinen. Varsinkin nuorena ryhmään kuulumiseen usein liittyy sosiaalista painetta ja halua tulla muiden hyväksymäksi. Pahimmassa tapauksessa se voi tarkoittaa osallistumista porukoihin, jotka asenteiltaan tai käytökseltään eivät tue meissä myönteisen minäkuvan ja identiteetin kehittymistä. Onkin hyvä välillä uskaltaa kyseenalaistaa sitä, minkä kaikkien ryhmien tai eri ominaisuuksien kautta me itseämme kulloinkin määrittelemme. Sisäinen vuoropuhelu itsensä kanssa on hyvä tapa jäsentää omaa identiteettiään ja miettiä, miten sitä voi kehittää elämän varrella.
Itsetutkiskelu ei aina suinkaan ole helppoa tai mukavaa, parhaimmillaan se toki on varsin palkitsevaa. Omaan itseen kohdistuvat odotukset ja toiveet ns. ihanneminästä eivät aina toteudu, mistä saattaa seurata turhautumista ja pettymyksiä. Siitä voi tulla hetkellisesti pysäyttävä kokemus, joka pahimmillaan lamaannuttaa meidät ja estää meitä näkemästä kaikkea sitä hyvää, joka meissä aina kuitenkin on. ’Millainen ihminen juuri minä haluan olla?’ on jotain, mihin useimmat meistä haluavat löytää vastauksen.
Ohjauksella ja neuvonnalla voidaan tukea yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tasapainoista suhdetta itsensä ja ympäristönsä välillä. Ohjaus voi auttaa yksilöä näkemään itsensä uudessa ja objektiivisemmassa valossa sekä saamaan oivalluksia itsestään, kyvyistään ja kiinnostuksen kohteistaan. Ohjauksesta on mahdollista saada apua ja tukea oman identiteetin ja itselle tärkeiden asioiden sanoittamiseen sekä niiden sitomiseen osaksi koulutus- ja uravalintaa. Lisäksi keskustelu ohjaajan tai opettajan kanssa voi selkiinnyttää omaa ajattelua ja tuoda siihen uusia ulottuvuuksia. Usein ohjauksen avulla myös ymmärrys omasta persoonallisuudesta ja potentiaalista lisääntyy.